AI:n generoima blogiteksti aiheesta: Onko bloggaus menettänyt merkityksensä?

 

Kuva: Pexels

Bloggaus oli aikoinaan suosittu tapa jakaa ajatuksiaan, kokemuksiaan ja tietoaan internetissä. Monet blogit saivat suuren suosion ja niiden kirjoittajista tuli kuuluisia ja vaikutusvaltaisia henkilöitä omilla aloillaan. Kuitenkin viime vuosina bloggaus on menettänyt suosiotaan, ja monet kysyvät, onko bloggaus enää järkevää, koska se ei kiinnosta ketään. Tässä artikkelissa tarkastellaan syitä, miksi bloggaus on menettänyt merkityksensä ja miten muut tekijät vaikuttavat nykypäivän verkkosisältöön.

1. Sisällön ylikyllästys: Internet on nykyään täynnä erilaisia verkkosisältöjä, kuten uutissivustoja, some-alustoja, podcasteja ja videoita. Tämä valtava määrä sisältöä tarjoaa käyttäjille laajan valikoiman vaihtoehtoja. Blogit ovat yksi sisällönmuodon muoto, mutta kilpailu huomiosta on kovaa. On vaikeampaa erottua massasta ja houkutella lukijoita pelkällä blogitekstillä.

2. Visuaalisuuden merkitys: Nykypäivänä visuaaliset sisällöt, kuten kuvat ja videot, ovat saavuttaneet suuren suosion. Ihmiset haluavat nopeasti sulattavaa ja visuaalisesti houkuttelevaa sisältöä. Blogitekstit vaativat enemmän keskittymistä ja aikaa, mikä voi olla este monille käyttäjille, jotka haluavat saada tiedon nopeasti.

3. Sosiaalisen median vaikutus: Sosiaalisen median alustat, kuten Instagram, YouTube ja TikTok, tarjoavat helpon tavan jakaa sisältöä ja saavuttaa suuri yleisö. Näillä alustoilla lyhyet videot ja kuvapäivitykset ovat suositumpia kuin pitkät blogitekstit. Ihmiset haluavat kuluttaa sisältöä, joka on suoraan saavutettavissa heidän päivittäisistä some-virroistaan.

4. Algoritmien rooli: Suuret teknologiayritykset, kuten Google ja Facebook, käyttävät monimutkaisia algoritmeja sisällön suodattamiseen ja käyttäjien mieltymysten analysointiin. Tämä saattaa tehdä vaikeammaksi löytää uusia blogeja ja niiden sisältöä, ellei niillä ole jo laajaa lukijakuntaa tai hyvää hakukonenäkyvyyttä.

Vaikka bloggaus on menettänyt merkityksensä jossain määrin, se ei tarkoita, että blogit eivät enää olisi relevantteja tai kiinnostavia joillekin yleisöille. On edelleen ihmisiä, jotka nauttivat syvällisemmästä ja kirjoitetusta sisällöstä, ja jotka arvostavat asiantuntijoiden mielipiteitä ja henkilökohtaisia kokemuksia.

Lisäksi bloggaus voi olla arvokasta henkilökohtaisen brändin rakentamisessa. Jos henkilöllä on intohimo ja asiantuntemusta tietyllä alalla, blogi voi toimia porttina ammatilliseen kehitykseen, mahdollisuuksiin yhteistyöhön ja verkostoitumiseen.

Vaikka bloggaus ei ehkä enää houkuttele massoja samalla tavalla kuin ennen, sillä on edelleen paikkansa monipuolisessa verkkosisältömaailmassa. Tärkeintä on löytää oma ääni, kohdistaa sisältöä oikealle yleisölle ja tarjota jotain ainutlaatuista ja arvokasta. Bloggaus voi edelleen olla merkittävä tapa jakaa ajatuksia ja vaikuttaa ihmisiin, vaikka sen suosio ei enää olisikaan entisellään.

Avanto kävelymatkan päässä Tampereen keskustasta - Rauhaniemeen vai Kaupinojalle?

Kuva: Tulensytyttäjä

Tampere on talviuimarin kaupunki, siitä ei voi kiistellä. Saunallisia talviuintipaikkoja on Tampereen kaupungin sivujen mukaan viisi kappaletta. Saunattomia talviuintipaikkoja taas neljä. Koska löysin avantouinnin vasta tänä talvena, en ole ehtinyt kokeilemaan Tampereen yhdeksästä talviuintipaikasta kuin kahta - Rauhaniemen kansankylpylää ja Kaupinojan saunaa.

Mahdollisesti johtuen siitä, että kyseiset saunat sijaitsevat keskustan lähistöllä, moni talviuimari vannoo juuri nimenomaan joko Rauhanniemen tai Kaupinojan nimeen. Ajattelinkin tässä postauksessa hieman vertailla näitä kahta uimapaikkaa keskenään, ehkä osaltani laskeakseni rimaa tätä tekstiä mahdollisesti lukevalle avantouinnista kiinnostunelle ihmiselle lähteä kokeilemaan tätä elämää mullistavaa harrastusta Tampereella.

Rauhanniemen kansankylpylä on rakennettu jo vuonna 1929. Se on säilyttänyt suurinpiirtein alkuperäisen muotonsa. Rauhaniemen kansankylpylä koostuu kahdesta saunasta, isosta ja pienestä. Isossa saunassa löylyä ei säästellä, pienessä on usein rauhallisemmat lämpötilat. Pesutilat ovat miehillä ja naisilla yhteiset, korkein seinin erotellut suihkukopit. Rauhaniemessä kertalipun hinta on 5,5 euroa ja 10 kerran kortin saa 38 euron hintaan (= 3,8 euroa / kerta).

Kaupinojan sauna on huomattavasti nuorempi. Kaupinojassa on ollut sauna vuodesta 1977 asti, mutta nykyinen saunarakennus valmistui 2010 raivoisan tulipalon tuhotessa vanha sauna vuonna 2008. Kaupinojan sauna koostuu yhdestä isosta saunasta. Saunan lisäksi miehillä ja naisilla on omat pesu- ja pukutilansa. Kaupinojan saunan erikoisuus on saunan ja uimapaikan välissä oleva huoneenlämpöinen tila nimeltä Vilpola, heille jotka eivät halua vilvotella pakkasessa. Kaupinojan kertalipun hinta on 6 euroa ja 12 kerran kortin saa hintaan 50 euroa (= 4,2 euroa / kerta).

Rauhaniemessä eniten pidän sen vaatimattomuudesta. Rauhaniemen kansankylpylän vanha ikä näkyy tietynlaisena vaatimattomuutena tiloissa sekä lauteilla. Rauhaniemessä ei ole mitenkään harvinaista, että toisilleen tuntemattomat ihmiset päätyvät puhumaan toisilleen. Ahtaat tilat ja tiiviit lauteet suorastaan kannustavat siihen, kuten myös toisia kunnioittavaan käytökseen. Rauhaniemen vakiokävijät ovatkin luonteeltaan mitä sydämellisimpiä ihmisiä. Rauhaniemeen voi mennä yksinkin, tuntematta itseään mitenkään ulkopuoliseksi.

Kaupinojan saunassa parasta taas on se, että se on rakennettu tämän päivän standardien mukaisesti - tilaa on riittämiin. Hämärästi valaistussa saunassa on tilaa istua väljemminkin, pukuhuoneissa riittää naulakoita ja on tilaa vaihtaa vaatteet. Vilpola ei itsessään ole tilavin mahdollinen, mutta silti erittäin tervetullut vaihtoehto 100 asteisessa saunassa istumiselle ja pakkasessa vuoroin tanssimiselle. Talviuimapaikkakin on huomattavasti jylhempi kuin Rauhaniemessä. Kaupinojan avantoon johtavat portaat ovat niin pitkät, että ne voisivat olla Tamperelaisessa katukielessä ihan oma käsitteensä.

Molemmissa saunoissa on myös omat heikkoutensa. Omasta mielestäni Rauhaniemen yksi heikkous on ison saunan kovat löylyt. Tuntuu, että joko Rauhaniemen porukka on kovempaa löylykansaa kuin Kaupinojan tai sitten ero on kiukaassa. Joka tapauksessa Rauhaniemen ison saunan löylyt tuntuvat välillä syvällä nahassa ja koska Vilpolan kaltaista välitilaa pakkasen ja saunan välissä ei ole, käy Rauhaniemessä käynti välillä kropan puolesta ihan urheilusuorituksesta.

Kaupinojan saunan heikkous taas on sen puupintojen kuumeneminen. Saunassa ei voi istua takalisto palamatta ilman puista istuinalusta (joita onneksi onkin jaossa saunan edessä). Lisäksi saunassa ei mielestäni pääse syntymään samanlaista yhteisöllisyyttä kuin Rauhaniemessä johtuen kait lähinnä saunan isosta koosta ja hämärästä valaistuksesta. Kaupinojan sauna sopiikin ehkä parhaiten niille, jotka eivät ole tulleet saunaan seurustelemaan tuntemattomille.

Mitä tulee siihen kumpaan sitten kannattaa mennä, en voi antaa muuta ohjetta kuin että suosittelen kokeilemaan molempia. Kuten ehkä postauksestakin on käynyt ilmi, molemmat saunat ovat täysin oma lukunsa - Rauhaniemi hyvän vaatimattoman joskin sydämellisen tunnelmansa ja Kaupinoja tämän päivän standardien mahdollistaman elämyksellisyytensä johdosta.

Minä aion jatkossa jatkaa Rauhaniemen vakiokävijänä, mutta en epäile käydä vieraissa aina silloin tällöin. Vaikka Kaupinojassa viettämä aika usein meneekin vertaillessa sitä Rauhaniemeen, en voi kieltää etteikö edellinen Kaupinojan talviuintireissuni olisi ollut tähän mennessä kauden parhaani.

Miten kirjoittaa geneerinen musablogipostaus?

Kuva: Jukka Tulensytyttäjä

Hei ja tervetuloa Tulensytyttäjä -blogin historian ensimmäiseen blogikouluun!

Tänään opettelemme kirjoittamaan geneerisen musablogipostauksen. Aloitetaan.

Ensin tarvitset aiheen. Jos olet jo ilmoittanut olemassaolostasi ja sinulla on sähköpostiosoite, olet varmasti saanut jo ensimmäiset promopostisi yhtyeiltä. Kannattaa olla yhtyettä valitessasi kuitenkin tarkkana kenestä kirjoitat. Varsinkin jos kirjoitat levy-yhtiöllä olevasta bändistä, kannattaa varoa kritiikin kanssa - saatathan kirjoittaa tulevan työnantajasi suojatista.

Valitse selvässä nousussa oleva bändi, joku josta mahdollisimman harva on kirjoittanut, että maksimoit mahdollisilla somejaoilla generoituvat klikit. Muista valita kuitenkin sellainen bändi,  josta ihan oikeasti tykkäät - lukijat kun haistavat teennäisen innostuksen kilometrin päähän.

Kun olet valinnut aiheen, on aika valita promokuva. Itse suosittelen suurin piirtein tällaista:

Kuvassa huoleton indieyhtye, kuvattuna tyttöystävän iPhone-kameralla Instragram-filtterin läpi. Kuvan hinta = nolla euroa. Muista kuitenkin liittää kuvaajan nimi mukaan.

Postauksen raamit alkavat olla kasassa. On aihe, otsikko ja kuva. Sitten vielä sisältö.

Ensimmäinen kappale kannattaa uhrata yhtyeen esittelyyn. Kerro jokin hauska yksityiskohta, jotta saat lukijan koukuttumaan ja samaistumaan esittelemääsi yhtyeeseen.

Seuraavassa kappaleessa kannattaa jo mennä aiheeseen, eli musiikkiin. Mainitse miksi valitsit bändin ja kerro mitä bändiä esittelemäsi artisti muistuttaa. Namedroppaile huoletta. Jos sinua vitsityttää, liitä tähän kappaleeseen pieni nokkela letkaus.

Jos yhtyeellä on video liitä se postaukseesi ja mainitse siitä sananen. Jos et osaa sanoa videosta mitään tai se on ruma, mainitse edes videon tekijä niin saat yhden jaon lisää somessa.

Palaa bändiin. On kritiikin paikka. Ole asiantuntija ja kerro mielipiteesi. Vesitä se kuitenkin niin laimeaksi, että bändi ei jätä tekstiäsi sen takia jakamatta. Ole kuitenkin reilu ja liitä kritiikin perään tsemppaavia sanoja. Ei ole yhtyeen vika, että tulevat mulkutetuksi bloggauksen nimissä.

Viimeinen kappale. Anna lukijalle syy rakastua yhtyeeseen, älä kuitenkaan hypetä liikaa ettet menetä viime kappaleessa saavuttamaasi asiantuntija-asemaa. Jos tarinasta, promokuvasta tai netistä löytyy jotain nostettavan arvoista nyt on oikea hetki tuoda se esiin. Mieti hyvä kaneetti!

Onneksi olkoon! Olet kirjoittanut geneerisen musablogipostauksen. Mutta et ole vielä maalissa. Alkaa jännitys: tuleeko jakoja? Muista pitää kiinni oikeuksistasi ja hiillosta bändiä jakamaan tekstisi. "Ilman jakoja ei tule lukuja", kuuluu vanha bloggaajien viisaus. Et kuitenkaan saa postauksestasi palkkaa, joten pidä huoli että saat ainakin ansaitsemasi huomion.

Kun bändi on pitkin hampain suostunut jakamaan teskstisi, huomaat miten sivusi trafiikki alkaa nousta. Muistithan liittää postauksen loppuun "like"-nappulan, jota bändin fanit ja kaverit pääsevät painelemaan hyväksyvästi? Hyvä.

Jos tekstiäsi kommentoidaan, älä unohda lukijoitasi. Bloggaus on myös interaktiota lukijoiden kanssa. Jos joku uskaltautuu kommentoimaan, kohtele häntä silkkihansikkain - jututa ja kehu. Kysy jatkokysymyksiä. Anna hänelle syy kommentoida myös tulevaisuudessa.

Ja muista pysyä kylmänä, vaikka kommentti olisikin negatiivinen, on se silti arvokas.

Puhutaanko hetki pepuista?

Kuva: Benjamin Peltonen / muokattu

"Hakuna matata, sana ihana on. Hakuna matata, kertoo kohtalon. Ei huolen häivää, päivä on huoleton. Filosofiaa, näin on se vaan. Hakuna Matata", voin kuvitella Benjamin Peltosen laulaneen ennen ja jälkeen yllä olevan kuvan ottamista. Kyseessähän on kuvakaappaus suoraan herran Instagram-profiilista. Kuvassa Benjamin tekee samaa, mitä kaikki normaalit 16-vuotiaat suomalaispojat tänä päivänä: nauttii aurinkoisesta kesäpäivästä uima-altaalla, käyttäen uimakellukkeina kahden ikätoverinsa peppuja. Koska se on normaalia.

Benjaminin kuva on hyvä osoitus aikamme ehkä yhdestä oudoimmista trendeistä - nimittäin julkisesta pepputrendistä. Perseitä on jokapuolella. Olen jo muutaman vuoden joutunut kävelemään kesäisin kauniiden kaupunkiemme kaduilla lähestulkoon laput silmillä sen takia, että paljaat persposket vaanivat joka kadun nurkassa. Kaukana ovat ne ajat jolloin persettä vilautettiin maksimissaan Hennes & Mauritzin bikinikatalogissa tai alusvaateliikkeen ikkunassa. Tänä päivänä on normaalia kulkea perse paljaana kadulla, ottaa keskustan puistoissa kankut vilkkuen aurinkoa ja postata Instagramiin puolialastonkuvista meneviä peppuselfieitä (belfieitä).

Peppuja siellä, peppuja täällä. Mutta miten tähän on tultu? Oman teoriani mukaan esikuvavaltiomme Amerikan yhdysvaltojen siivittämänä. Muistan nimittäin vielä ajan ennen peppurendiä. Siitä ei ole paljon aikaa, kun huorahtavasti pukeutuvia tyttöjä katsottiin pahalla. Elettiin vuotta 2003, kun trendi sai alkunsa. Tuolloin MTV Scandinavian musiikkivideotarjonnassa koettiin rajuja muutoksia. Rock sai väistyä ja tilalle tuli video toisensa jälkeen törkeämpää ja paljastavampaa matskua. Hyvänä esimerkkinä Nellyn, Murphy Leen ja P. Diddyn peppukeskeinen Shake Ya Tailfeatheriä, jonka videossa pyöritellään peppua täysi radiomitta. Muistan vieläkin, kun näin videon ensimmäisen kerran. Tuijotin ruutua monttu auki. Oli pakko tarkistaa olinko vahingossa kanavasurffannut MTV:ltä Hustler TV:n puolelle.

Jenkeissä peppubiisejä oltiin toki nähty listoilla jo vuosia ennen Shake Ya Tailfeatheria, mutta Suomessa ilmiö (siinä missä rap genrenäkin) oli totaalisen uusi ja siksi myös niin mukaansa tempaava. Kyse ei ollut pelkästään musiikista. Kyse oli elämäntyylistä, jossa miehet ovat miehiä ja naiset naisia. Tai toisin sanoen, miehillä on valtaa ja naiset ovat seksiobjekteja. Ja vaikka suurin osa meistä varmasti ajatusta vastustikin, peppuräppi provosoivine videoineen oli tullut jäädäkseen. Uusi suuntaus teki nopeasti suomalaiseen nuorisoon lähtemättömän vaikutuksen. Trendi näkyi nopeasti myös nuorisopukeutumisessa vaatteiden vähenemisenä.

Tämän päivän peppubuumi lähti kuitenkin liikkeelle vasta pari vuotta sitten. Laihdutus-, kuntoilu- ja fitness-buumin myötä. Televisio täyttyi terveellisiin elämäntapoihin kannustavista ohjelmista ja ammattitason treenaamista alettiin pakkosyöttää kansalle normaalina liikunnan harjoittamisen muotona. Vuodesta 2010 lähtien timmistä kropasta on tullut monelle uskonto, treenauksesta uskon harjoittamista ja siitä julkisuuteen puhumisesta missiotyötä. Pinnalle on noussut Crossfitin kaltaisia urheilulajimaisia treenimuotoja. Tänä päivänä timmin kropan tavoittelijoita on enemmän kuin koskaan ja tuloksia esitellään mielellään katukuvassa.

Siinä missä televisio on onnistunut pysymään melko hyvin pepputrendin ulkopuolella, internet ei. Provosoiviin uutisiin kompastuu tuon tullen "uutissivuilla". Otsikot ovat usein klikkaamista kerjäävään muotoon pakotettuja: Kenellä on paras peppu? Miten peppu kesäkuntoon? Mitkä pakarat huippuatleetilla - katso kuvat. Anna Abreun uusi musavideo - paljastaa herkkupepun. Ja me klikkaamme, me luemme. Ruokimme koneistoa, joka taas tuottaa lisää ja lisää peppu-uutisia.

Herääkin kysymys: miksi tähän suostutaan? Somevirtamme, uutisemme ja katukuvamme täytetään pikkuhiljaa pehmopornoon verrattavalla sisällöllä ja se ei tunnu haittaavan ketään. Haluammeko, että jälkipolvemme kasvaa ympäristössä, jossa naista kuvataan seksiobjektina, jonka suurin saavutus yksilönä voi olla mehevä takalisto? Ymmärrän kyllä mediatalojen miesväen kannan, mutta entäs media-alalla työskentelevät naiset?

En voi purematta hyväksyä, että pepputrendi olisi tullut jäädäkseen. Esitäkin, että asiasta aloitettaisiin julkinen keskustelu. Ensimmäinen kysymys voisi olla: pitäisikö vanhempien alkaa puuttua lastensa paljastavaan pukeutumiseen? Olisi mielestäni myös paikallaan nostaa pöydälle onko oikein levittää paljastavia kuvia "uutisina". Pakkohan sen nyt on olla jollain tavalla hyvän journalismin etiikankin vastaista. Ja siis oikeasti, eikö peppu-uutisointi haittaa journalisteina työskenteleviä henkilöitä? Mielestäni on nimittäin ensisijaisesti journalistien itsensä asia varjella ammattiaan ja sen kehitystä. Enkä usko, että yhdenkään journalistin intresseissä olisi, että pian kaikki netissä tapahtuva uutisointi on peppulinkeillä suoritettavaa klikkihuorausta.

Musta Barbaari ja #rasismi2014

Kuva: tuntematon / muokattu

Viime viikonloppuna Oulun loppuunmyydyillä Qstock-festivaaleilla todistettiin eriskummallinen tapahtumaketju. Ensin viidentoista minuutin festivaalislottia täyttyneen suomiräp-artisti Musta Barbaarin keikka lopetettiin festivaalijärjestäjien toimesta sähköjen katkaisulla. Tämän jälkeen tapahtuneesta kimpaantunut artisti juoksi kesken hänen jälkeensä esiintyneen Megadethin lavalle kesken soiton, riisui paitansa ja juoksenteli järjestysmiehiä karkuun.

Käsitykseni mukaan Musta Barbaarin keikka lopetettiin, koska se oli venynyt yliajalle. Se, vaikuttiko asiaan kenties Megadethin raiderissa mahdollisesti lukenut kohta muiden keikkojen päällekäisyyksistä jää arvailun varaan. Mikä on kuitenkin varmaa on se, että festivaaleilla soittosloteista etenkin pienempien artistien kanssa pidetään minuutin tarkasti kiinni, ja Musta Barbaari ei todellakaan ole ensimmäinen artisti, jolle kyseinen kohtalo on langennut.

Mikä kuitenkin suivaannutti itseni, ja johti päätökseen kirjoittaa tämä teksti, ei varsinaisesti liittynyt itse tapahtuneeseen mitenkään. Huomasin nimittäin tänään aamulla, että Musta Barbaari oli aloittanut Twitter-sivullaan retweet-kampanjan häsärillä #rasismi2014. Musta Barbaari on koko päivän jakanut Twitterissä kuvakaappauksia erinäisistä häneen Facebookissa kohdistuneista rasistista kommentteista. Niitä epäuskoisesti lukeneena olen alkanut hävetä suomalaisuuttani.

Facebook on selvästi raadollisempi paikka kuin Twitter, sillä Twitterissä Musta Barbaari on saanut paljon tukea ja kannatusta. Kannoin itsekin korteni kekoon ja koska twiittiäni on tätä kirjoittaessa retweetattu 45 kertaa ja suosikoitu 98 kertaa olen ymmärtänyt, että asiasta on syytä puhua laajemminkin. Alkuperäinen twiittini kuuluu: "Häkeltynyt @stadinrevityin-tulituksesta. Jos @jukkadudeson olisi tehnyt saman tempun, jengi olisi ollut ihan pähkinöinä. #rasismi2014"

Mitä kuitenkin twiitilläni oikeasti tarkoitin oli, että Musta Barbaarin tempaus antoi ihmisille mahdollisuuden sortua vihapuheeseen. Sen sijaan, että ihmiset olisivat keskittyneet siihen, oliko oikein vai väärin että Musta Barbaarin keikalta katkaistiin sähköt, tai oliko oikein että Musta Barbaari juoksi Megadethin soittaessa lavalle, keskityttiinkin epäolennaisuuksiin. Sorruttiin ala-arvoiseen haukkumiseen. En ala toistamaan solvauksia, voitte käydä lukemassa ne itse.

Haluaisinkin kysyä uudelleen kysymyksen:

Mitä jos Musta Barbaarin sijaan keskeytetty keikka olisikin ollut hypoteettinen Duudsoneiden esiintyminen, ja lavalle olisikin juossut pohjanmaalla syntynyt vaaleatukkainen suomalainen, eikä tummaihoinen James Nikander? Minkälaista keskustelua aiheesta sitten käytäisiin?

Kuka maksaa demobändin keikasta 10 euroa?

Kuva: Kati Säger

Minun piti olla kesälomalla, ainakin tästä blogista. Näemmä epäonnistuin. Ystäväni kanssa aamulla käyty keskustelu veti minut takaisin nyrkkeilykehän punaiseen nurkkaukseen. Olen tunteikas, minkäs teet. Ystäväni kertoi minulle olleensa joku aika sitten Helsingissä keikalla katsomassa kahta demobändiä. Sisäänpääsymaksu 7 euroa plus pakollinen 3 euron narikka.

Nyt osa teistä varmasti ajattelee: "No mitäs sitten? Sehän on ihan normaalia". Niinpä, nykyään se on normaalia. Aivan yhtä normaalia kuin vaikkapa se, että kyseinen keikkapaikka myy bisseä hintaan 6,5 euroa. "Sehän on ihan normaalia". Annapas kun kerron, ei muuten ole.

Kahden demobändin keikasta 10 euron sisäänpääsymaksu on yhtä oikeutettua, kuin myydä CD-levyä hintaan 23 euroa. Se on saman verran, mitä osa nimekkäistä levyttävistä artisteista pyytää headliner-keikoistaan. Suurin osa demobändeistä (anteeksi sanan käyttö negatiivisessa muodossa) ei vaan tuotantonsa tai kokemuksensa puolesta pysty tarjoamaan yhtä hyvää keikkaa, kuin nimensä vakiinnuttanut levyttävä yhtye. On väärin perustella hinta sen pohjalle, että bändejä on kaksi ja ne muka toisivat automaattisesti vastinetta sisäänpääsymaksulle.

Eikä bändeille edes jää törkeän hintaisesti sisäänpääsymaksusta juuri mitään käteen. Tässä 10 euron tapauksessa 3 euroa kokonaispotista kuoriutuu automaattisesti narikkahenkilökunnalle. Lipusta maksetaan alvit pois, jonka jälkeen lipputulot jaetaan bändin ja keikkapaikan sopimassa suhteessa, usein 30% keikkapaikalle ja 70% bändille. Lopulta bändit saavat jotain yli 3 euroa per lippu, jonka jakavat sitten kahteen pekkaan. Se tekee siis per lippu 1,5-2 euron luokkaa.

Enkä sano, että 10 euroaautomaattisesti toimisi ovelta käännyttäjänä, mutta kun päälle heitetään 6,5 euroa maksava olut, ollaan 16,5 euroa pakkasen puolella jo ennen ensimmäistä sointua.  Bändejä on kaksi, joten oluitakin on oltava ainakin kaksi. Eipä siinä 23 euroa kahdesta oluesta ja kahdesta demobändin keikasta = "kuulostaa järkevältä". No ei todellakaan kuulosta.

Samaan aikaan toisaalla samat demobändit soittavat 3 euron lipuilla paikassa, jossa ei tarvitse maksaa ilmanarikasta maksua ja oluenkin saa kelpoon 4 euron hintaan. Koska alvimaksut jätetään bändin harkinnan varaan, ne jätetään maksamatta ja koska diili on reilumpi, bändit saavat pitää 100% lipputuloista. Bändeille jää käteen se sama 1,5 euroa per lippu per bändi. Yleisö saa keikkansa ja oluensa kokonaishintaan 11 euroa. Kuulostaako järkevältä? Erittäin.

Toivoisin, että tähän ongelmaan alettaisiin pikkuhiljaa heräämään Helsingin suunnalla, vai onko oikeasti niin, että hesalaisilla on yksinkertaisesti vaan niin paljon massia, ettei meuhkaamani epäkohta olekaan oikea ongelma? On kuitenkin mielestäni väärin, että demobändit ja niiden yleisöt pakotetaan väkisin isommille bändeille rakennettuihin muotteihin. Minulle on se ja sama kuinka monta demobändiä illassa on, todennäköisesti haluan nähdä vain sen, jossa kaverini soittavat. Jos en saa keikkakokemusta minulle sopivaan hintaan, jätän menemättä. Piste.

Blogi jää kesälomalle!

Kuva: Tulensytyttäjän frendi

Kesä yllätti Tulensytyttäjän. On niin kaunis ilma, ettei vaan yksinkertaisesti kiinnosta sytytellä. Palataan syssymmällä tai kun ilmat taas paskenee ja mieli mustenee. Haluaisin uskoa, että sytyttelyinto ei enää palaa, mutta tiedän toisin. Tämä ei siis todellakaan "ollut tässä".

Jos joku kuitenkin haluaa kylpeä kirjoitetussa viisaudessani myös näin kesän aikana, annan varovaisen suosituksen toiselle blogilleni: Rie/musta. Sitä todennäköisesti päivittelen ainakin kerran viikossa myös kesälomakautena. Disclaimer: Siellä ei sytytellä, siellä parutaan.

Hyvää kesää kaikille! Ja seuratkaa nyt hyvät ihmiset mua Twitterissä. Parhaat läpät.

t. Jukka Tulensytyttäjä