Kuva: Tuntematon / Muokattu |
Kitaravetoisen musiikin kuolemasta ollaan puhuttu viimeaikoina vilkkaasti musiikkimediassa. Tilalle on nousemassa synteettisten soittimien kanssa toteutettua, aiempaa elektronisempaa musiikkia. Se on kuitenkin vain ohimenevä välivaihe. Paluu soitettuun musiikkiin tulee heti, kun korvaaja perinteiselle sähkökitaralle löytyy. Ajan harjaa surffaava Tulensytyttäjä -blogi kertoo teille mistä soittimesta tulee seuraava sähkökitara, eli tulevaisuuden ykkössoitin.
Ennakko-oletusten vastaisesti ennustuspallossa ei näkynytkään vain yhtä soitinta. Tulevaisuudessa ykkössoittimia on kolme. Niistä voi sitten jokainen valita itse mieleisensä.
NRO 1 : Theremin
Theremin on elektroninen soitin, jonka kehitti venäläinen Léon Theremin vuonna 1919. Soitin koostuu laatikosta, jossa on kaksi antennia, ja sitä soitetaan liikuttelemalla käsiä antennien läheisyydessä. Theremin on yksi harvoista soittimista, joita soitetaan ilman fyysistä kosketusta.
Pitkän aikaan ihmiset ovat eläneet vaikutelmassa, että The Beach Boysin Good Vibrations -kappaleessa oltaisiin kuultu Thereminiä, mutta vaikutelma on virheellinen. Oikeasti kappaleessa kuullaan Electro-Theremin -nimistä soitinta, jonka kehitti Paul Tanner 1950-luvun lopulla havaittuaan, kuinka vaikeaa oikean Thereminin soittaminen on. Mutta juurikin haasteellisuus ja sen jalustoittaminen mediassa tekevät tulevista Theremin-taitajista aikansa arvostettuja virtuooseja, jotka tulevat nousemaan Yngwie Malmsteenin ja Steve Vain kaltaisiksi ikoneiksi.
NRO 2 : Sähköharppu
Harppu on kielisoittimista yksi kaikkein vanhimpia. Harpussa on noin 6,5 oktaavia ja yhteensä 47 kieltä. Egyptissä sitä soitettiin jo vuonna 2500 eaa. Eurooppaan se tuli 700-luvulla. Tunnetuimpia sävellyksiä harpulle on Mozartin konsertto. Sähköharpun jokainen kieli on mikitetty erikseen.
Perinteikäs ja vanha soitin, joka on historiansa aikana jäänyt poikkeuksetta pimentoon. Mutta ei enää. Kielisoittimena - kuten sähkökitara - sähköharpusta tulee vanhan ajan perään haikailevien Trashmetal -pojankoltiaisten kestosuosikki. He tulevat nousemaan nimenomaan harppusooloillaan musiikkimaailman palvomiksi supertähdiksi. 47 kieltä takaa ettei tilutettavan puutetta synny.
NRO 3 : Suikinkutsu
Suikinkutsu on japanilainen musiikinlähde. Suikinkutsu koostuu maahan ylösalaisin asetetusta ruukusta, jonka pohjaan on tehty reikä. Vesi valuu reiän läpi ruukun sisään ja aikaansaa miellyttävän solisevan äänen. Suikinkutsua käytetään käsienpesemiseen japanilaisessa teeseremoniassa. Käsienpesu voidaan myös nähdä suikinkutsun soittamisena, sillä ääni syntyy heti käsienpesun jälkeen. Vesipisaroiden putoamisesta syntyvää ääntä pidetään rentouttavana ja rauhoittavana ja sitä kuvaillaan kauniiksi ja rauhalliseksi.
Suikinkutsu ei ehdottelevasta nimestään huolimatta liity mitenkään seksuaalisuuteen. Suikinkutsu on tulevaisuuden soittimista vaikein ja hienostunein. Suikinkutsun täydellinen haltuunotto vaatii soittajaltaan kärsivällisyyttä ja keskittyneisyyttä. Uskonkin, että nimenomaan Suikinkutsu tulee olemaan vahvojen sähkökitaroinnista tunnettujen naisartistien, kuten Courtney Loven valinta. Suikinkutsun heikkous on sen staattisuus. Se nimittäin ei ole liikuteltavissa. Tulensytyttäjä -blogi uskookin, että Suikinkutsun soittajat esiintyvät tulevaisuudessa hologrammeina.
Suikinkutsun paras etu on se, että vaikka sitä ei oppisi soittamaan, kädet tulevat ehdottoman puhtaiksi.
VastaaPoistaJoonas, olen täysin samaa mieltä. Juurikin tuon takia soitin sopii eritoten neuroottisille ihmisille, joille ei tähän asti ole ollut omaa soitinta.
PoistaLisäisin listalle kuitenkin Tenori-on:in, vaikka elektroninen instrumentti onkin. Hauskan näköinen ja matalan taitokynnyksen masiina! http://www.youtube.com/watch?v=_SGwDhKTrwU
VastaaPoistaUpea laitos! Dubstep-sormus oli kanssa TOP10:ssä!
PoistaSen sormuksen saisi Smeagul viedäkin!
PoistaOne ring to rule 'em all. No joo, samaa mieltä. Mutta onneksi se sormus kuoli Dubstepin kanssa.
Poista