Kuva: Tulensytyttäjä |
Kuten moni on jo huomannut, aamuaurinko paistaa jo ennen kello seitsemää verhon kaikista raoista sisään. Unikeoille kevät on kuin myrkkyä viinissä, mutta Tulensytyttäjä-blogissa kehitys on otettu ilomielin vastaan. Tänään tarkistelemmekin vuodenajan hengessä keväisiä ilmiöitä.
Festarijulkistukset
Kesän festarit tulevat jo kovaa vauhtia kulman takaa. Kaikki odottaa jo kieli pitkällä mikä festivaali nappaa isoimman vonkaleen ja kenen lippu on tänä vuonna edukkain. Päätökset tehdään millimetriviivoittimen tarkkuudella, kunnes päästään itse festivaalille. Siellä vedetään pää täyteen viinaa ja sammutaan ylipainoisen festivaaliheilan alle kusenhajuiseen telttaan.
Juoksutrikoot
Juoksutrikoot on hyvä keksintö. Saavat juoksemisen tuntumaan paljon helpommalta. On ne kyllä aika hölmön näköiset, mutta korostavat mukavasti pakaroita. Kuka nyt ei haluaisi nähdä peppua juoksutrikoissa? Varsinkin, kun peppu kuuluu jylhän miehekkäästi tepastelevalle adonikselle.
Terassit
Terassit ovat kuin ihmisille tehtyjä karsinoita. Täynnä lajitovereita, jotka näennäisesti nauttivat olostaan. Kutsuvia aurinkoisella ilmalla. Hyviä myös sen takia, että niillä saa polttaa röökiä. Paljonko kalja maksoikaan nykyään terassilla 6 euroa? Ai, vaan 5 euroa, törkeen halpa.
Vappu
Vapun alkuperäinen funktio oli toimia työtä painaville työläisille vapaapäivänä arjesta keskellä viikkoa. Mistä lähtien vappu on ollut ylioppilaiden ja haalariväen juhla? Ja se lakki? Ihan kuin amikset eivät näkisi jo hieman ylöspäin suunnatusta klyyvarista, kuka on käynyt lukion ja kuka ei.
Jääkiekon MM-kisat
Niin, ketä kiinnostaa olympiavuoden jääkiekon MM-kisat? Ei ketään. Paitsi sitten, kun Suomi voittaa kultaa. Sen jälkeen kukaan ei enää muista, mitkä kaikki maat lähtivät mukaan käytännössä farmitason joukkueella. Tärkeintä on, että poika saunoo. Ja sehän jumaliste saunoo.
Feissaajat
Mikä hieno duuni! Pääsee tukemaan tärkeitä arvoja ja puhumaan niistä ihmisten kanssa. Ainoa mutta on, että joka ikistä vastaan kävelevää ihmistä vituttaa yli kaiken, kun juuri kahdeksantoista vuotta täyttänyt vihervasemmistoa pinssillä tukeva silmälasipää pysäyttää kadulla paasatakseen rahaa vastaan ihmisoikeuksista, kuin jeesuksen sanaan hurahtanut iowalainen kuoripoika.
On niitä halvempiakin terasseja. Alepupin terassilla saa kolmen euron paikkeilla tuopin, Roosterissakin kantiskortilla 4,20.
VastaaPoistaMulla ei oo muuta kannanottoa, mutta terassesista ei puhuta pahaa! :)
Ps. ja ihan vitun varmasti poika saunoo.
PoistaKiitos kommentista! Mun mielestä terassit sitten taas ovat ehkä läpimpiä paikkoja maailmassa. Mut mä olenkin nature boy.
PoistaSiis eihän tietenkään mikään pussikaljaa voita.
Poista